Isaka haaveilee kirjailijan urasta, mutta työskentlee silti isänsä kustantamossa, kunnes saa menestyvän kirjan aikaiseksi. Lapsuudenystävä Asahina toimii ikään kuin Isakan henkilökohtaisena palvelijana ja huolehtii Isakan asioista. Vaikka Asahina kurittaakin ja sättii Isakaa usein, on silti Isakan onnistunut rakastumaan häneen. Kuitenkin, Asahina hymyilee vain keskustellessaan Isakan isän kanssa, joka aikoinaan pelasti Asahinan perheen itsemurhalta ja tutustutti Asahinan ja Isakan toisilleen. Isaka on varma, että Asahina rakastaa hänen isäänsä, joten Isaka ei kerro tunteistaan.
Tässä kohtaa Usamin fanit saavat huokaista onnesta, sillä Isaka vierailee sarjassa naapuriperheensä, Usamien luona, ja huomaa lukioikäisen Usamin huvikseen kirjoittaman kirjan. Isaka patista Usamin lähettämään käsikirjoituksen julkaisuyhtiölle, mutta masentuu kuitenkin itse siitä, että hän ei voisi koskaan kirjoittaa yhtä hyvin kuin Usami.
Tästä lauseesta alkoi Junjou Romanticassa tunnetun kirjailijan, Usami Akihikon, uran alku |
Masentunut Isaka ajautuu riitoihin Asahinan kanssa, ja saa lopulta miehen lähtemään luotaan. Isaka ei voi kuitenkaan unohtaa Asahinaa, ja kun hän pelkää heidän suhteensa katkeavan kokonaan, hän lähtee hakemaan Asahinaa takaisin luokseen, jolloin hänelle selviää, mitä Asahina todella tuntee häntä kohtaan.
Junjou Mistake oli mielenkiintoista luettavaa, kun hahmot olivat jo tulleet entuudestaan tutuiksi Junjou Romanticasta. Juonikaari oli myös mielenkiintoinen ja oli erittäin mielyttävä yllätys nähdä nuori Usami Akihiko ja hänen uransa alku sarjassa. Mielenkiinnolla myös arvuuttelin sitä, kumpi miehistä olisi sarjan seme, Isaka vai Asahina. Lopullinen vastaus mielytti minua kovasti, mutta tekijän valinnasta olen myös kuullut ja lukenut kritiikkiä. Toinen itseäni erittäin paljon miellyttävä asia oli juoneen lisätty kukan mekitys ja miten pieni kasvi kuvasti Asahinan ja Isakan suhdetta.
Loppujen lopuksi Junjou Mistakea voi enimmäkseen suositella Junjou Romantica sarjan faneille, sillä siitä saa enemmän irti, jos Nakamuran tyyli Junjou Romanticasta on tutunpi.
Plussat
- Mielenkiintoisat hahmot
- Yaoi ja suudelmat
- Romantiikka
- Pienet vihjaukset ja merkitykset
Miinukset - Perinteinen kaava
- Jotta sarjasta saisi kaiken irti, pitää ensin lukea Junjou Romantica
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti