Oni ni Hatsujou

Sarjan nimi: Oni ni Hatsujou (Please Love Me, Super Sadistic & Sexual Teacher!)
Tekijä: Amagi Reno
Ikäraja: K-18
Pituus: 1 pokkari

Sarjan juoni: Lukiolaispoika Riku on menettänyt äitinsä jo lapsena, ja nyt hänen isänsäkin kuolee onnettomuudessa. Opettajan urallaan Rikun isä oli kuitenkin ehtinyt pelastaa usean nuoren miehen elämän, ja siksi monet hänen entisistä oppilaistaan tulevatkin rukoilemaan rakkaan opettajansa muistoa. Yksi näistä oppilaista, Nagi, kokeekin niin suurta kiitollisuudenvelkaa entistä opettajaansa kohtaan että hän päättää koulata Rikusta isänsä kaltaisen kelvollisen nuoren miehen. Näin siis Nagi nimeää itsensä Rikun huoltajaksi, muuttaa tämän kotiin ja pestautuu vielä pojan luokanopettajaksi. Hyvistä tarkoitusperistään huolimatta Nagin opettamis-ja kasvatusmenetelmät eivät ole siitä kauneimmasta päästä; Riku kuvaileekin häntä sadistiseksi ja kovasydämmiseksi julmuriksi. Tästä huolimatta Riku ei suinkaan vihaa kasvattajaansa, vaan pikemminkin huomaa rakastavansa Nagia ja masokistina nauttivansa tämän sadistisesta puolesta.

Vaikka koulu-ja kotielämä eivät olekaan ruusuisia, Riku ja Nagi löytävät lopussa yhteisymmärryksen. Nagin sadistisen luonteen lisäksi kompastuskiviä suhteelle luo myös se, mitä Nagi aikanaan tunsi Rikun isää kohtaan...

Hieman monimutkaiselta kuulostavan alkuasetelman lisäksi sarjassa ei valitettavasti paljoa juonta olekaan. Lukija saa tyytyä enimmäkseen seuraamaan sadistin ja masokistin arkea, jolle sarjassa riittää nauramista. Mangaka on lisänyt huumoria myös sillä, että sadistinen Nagi ottaakin vastoin odotuksia uken roolin, ja masokistisesta Rikusta tehdään naiivi ja kokematon seme. Vitsit ovat suunnattu aikuisille, eikä sarjan muutakaan sisältöä voi lapsille suositella.

Jos ilmapallokondomit ja ylikierroksilla käyvän murrosikäisen hormonit jaksavat naurattaa, niin sarja jaksaa kyllä pitää otteessaan. Jossain vaiheessa alkaa kuitenkin kaivata jotain älyllistä, mutta valitettavasti sarjan juonellinen puoli on ennalta-arvattava ja kliseinen. Sarja ei myöskään onnistu luomaan tapahtumia luonnollisesti, vaan juonen käänteet ovat jotenkin väkinnäisiä ja tekaistuja.

Lohdutuksesi voi tosin sanoa sarjan jäävän mieleen sen seme-uke asetelman ansiosta, sillä ainakaan itse en ole vielä kovinkaan useasti törmännyt supersadistiseen ukeen ja ylimasokistiseen semeen, ja tämä elementti on sarjassa vieläpä hyvin ja huvittavasti toteutettu.

Tosikolle sarjaa ei voi suositella, mutta jos sattuu pitämään fanipalvelusta ja älyttömästä huumorista, tulee Oni ni Hatsujou pelastamaan ainakin yhden tylsän iltapäivän.

Plussat

- Sopiva pituus juoneensa nähden

- Erillainen seme-uke asetelma

- Paljon huumoria

Miinukset

- Kliseet

- Juonen puute

- Ennalta-arvattava ja yksipuolinen

Yabai Kimochi (Desire)

Sarjan nimi: Yabai Kimochi (Desire)
Tekijä(t): Kazumi Maki

                Honami Yukine
Ikäraja: K16
Pituus: 1 Pokkari

Sarjan juoni:

Toru on hiljainen, maalausta harrastava lukiolaispoika, jolla on kaksi ystävää, Ryoji ja Kyou. Salaa Touru on kuitenkin rakastanut Ryojia jo pitkään, minkä kolmas ystävä Kyou on tarkkaavaisena huomannut. Kyou on myös varma siitä, että Ryojikin pitää Torusta, mutta rohkaisuista huolimatta arempi poika ei uskalla tunnustaa tunteitaan Ryojille, varsinkin kun tältä löytyy jo tyttöystävä. Ryoji tekee kuitenkin yllättävän tunnustuksen, kun hän pyytää Torua makaamaan kanssaan, koska hän pystyy seksin aikana ajattelemaan ainoastaan tätä, ja haluaisi tietää, olisiko rakastelu Torun kanssa oikeasti yhtä hyvää kuin se on haaveissa. Ennenkin ystävänsä häiriköinnistä ja huonoista vitseistä kärsinyt Toru suuttuu aluksi, mutta hyväksyy silti Ryojin pyynnön ajatellen, että ehkä tunteet tätä kohtaan katoaisivat kokemuksen myötä. Toisin kuitenkin käy, sillä loppujen lopuksi Toru rakastaa yhä Ryojia, ja Ryoji alkaa tulla riippuvaiseksi poikien yhteisistä hetkistä makuuhuoneessaan. Koska Toru luulee Ryojin rakastelleen kanssaan pelkästä uteliaisuudesta ja jatkavansa sitä vain koska voi, on hän aivan sekaisin ja ahdistunut. Ja kun Kyou saa tietää ystäviensä suhteesta, hermostuu Toru entisestään, mutta hän ei tiedä miten kieltäytyä itsepintaisen Ryojin käskyiltä. Avun tarjoaa koulun komistus, Torun kerhotoveri Kashiwazaki, jolle Toru avautuu ongelmastaan. Kashiwazaki tarjoituu poikaystävän rooliin, jotta Torulla olisi syy torjua ystävänsä. Kaikki sujuu aluksi hyvin, Ryoji antaa periksi, mutta Toru ei kykene hylkäämään rakkauttaan, ja Kashiwazakinkaan motiivi esittää poikaystävää ei olekaan niin puhdas.

Hyvään loppuun on kuitenkin uskominen, kun Toru alkaa vihdoinkin saamaan itseluottamusta ja rohkeutta olla oma itsensä.

Desire -nimellä paremmin tunnettu novellinakin julkaistu yaoi kuuluu ensimmäisten lukemieni yaoi-sarjojen joukkoon. Fanipalvelua enemmän Desire on kahden pojan kasvukertomus, tarina vaikeasta ystävyydestä ja tunteiden käsittelystä, homous itsessään ei ole se tärkein asia. Torusta on pyritty tekemään kaikella tapaa helposti lähstetyttää ja samaistuttava persoona lukijalle, toisten hahmojen ajatukset eivät saa niin suurta roolia. Lukijassa Toru ja Ryoji saattavat tosin herättää turhaantuneisuutta, kun kumpikaan ei saa sanottua asioista ääneen sillä tavalla kuin pitäisi. Sivuhenkilöihin emme sitten oikein pääsekkään tutustumaan, mikä on harmillista näissä olevan pontetiaalin takia.

Missään nimessä desire ei ole kuitenkaan pettymys, mutta jos etsit söpöilyä ja toimintaa, kehottaisin kääntymään jonkin muun sarjan puoleen, kuten esimerkiksi Junjou Romantican.

Desire haastaa lukijansa ajattelemaan, laittaa heidät avuttoman Torun asemaan. Jos vain pääset tarpeeksi lähelle sarjassa kuvattuja tunteita, tuntuu viimeisiä sivuja lukiessa kuin raskas kivi olisi vierähtänyt harteilta. Jo enemmän yaoita lukeneelle sarja merkitsee varmasti enemmän kuin aloittelijalle.

Plussat

- Ajatuksia herättävä juoni

- Samaistuttava päähenkilö

- Fanipalvelun sijasta keskitytty juoneen ja tunnelmaan
- Opettavainen tarina myös ei yaoin ystäville

Miinukset
- Keskittyminen ainoastaan päähenkilöihin
- Silti ehkä liian vähän fanipalvelua...

Lyhyestä virsi kaunis

Kliseisen mangan juonen saa tiivistettyä helposti neljään ruutuun...
Kuva from Motto Furimuke yo Baby

Love/Knot

Sarjan nimi: Love/Knot

Tekijä: Ishimaru Hiroko

Ikäraja: K16

Pituus: 1 pokkari

Sarjan juoni:

Keigo Someha on yksityisetsivä, jonka parhaimmat tulot tulevat kuitenkin palkkatappamisesta. Yksinään asuva etsivä saa seuraa, kun hän pelastaa asuntoonsa kadulta löytyneen tajuttoman pojan, joka esittelee herättyään itsensä Emiya Nozakiksi. Vaikka Keigo ei tiedäkkään Emiyasta mitään, antaa hän pojan asua kanssaan, kun Emiya osoittaa hyödyllisyytensä etsivän hommissa. Hän nimittäin kykenee esimerkiksi kertomaan etsityn olinpaikan pelkän valokuvan tai jalanjäljen perusteella. Pian salaisuudet kuitenkin paljastuvat, kun Emiya kertoo olevansa osa salaista tutkimusta, jossa hänen näkijän voimansa yritetään maksimoida huippuunsa. Laboratorioelämään kyllästynyt Emiya tahtoi kuitenkin nähdä maailmaa, ja täten siis karkasi ja päätyi Keigon luokse. Keigo lupaa opettaa Emiyalle kaiken tietämänsä tavallisesta maailmasta josta Emiya on jäänyt pois. Hauskaa yhteiseloa seurataan vain muutaman sivun verran, kun Emiyan perään lähetetyt miehet tulevat hakemaan hänet takaisin laboratorioon. Kauaa ei taaskaan tarvitse odotella, kun Keigon onnistuu pelastamaan Emiyan hieman turhankin helposti, aloittaa suhteen tämän kanssa, pakenee Emiyan vainoajia metsän keskelle pieneen mökkiin, josta rakastavaiset kuitenkin löydetään yllättävän pian. Emiyalla ei kuitenkaan ole enää asiaa tutkimuksiin, kun hän osoittaa menettäneensä oudot voimansa, ja on nyt aivan tavallinen ihminen. Kun asia on loppuun käsitelty, voivat miehet palata normaaliin elämäänsä ja rakastaa rauhassa. Lopuksi vielä kurkistetaan lyhyesti Emiyan lapsuuteen ja Keigo päättää ottaa asioita selville omine lupineneen, ja loppuratkaisu on hahmoille miellyttävä.

Taas yksi yaoi, joka hukkasi mahdollisuutensa hataraan hahmosuunnitteluun ja pikakelattuun juoneen. Luulisi, että palkkamurhaajan ja salaperäisiä voimia omaavan pojan välille saisi rakennettua paremmankin juonen. Sarjan suurin kompastuskivi on kuitenkin sen epäuskottavuus. Keigo ampuu ihmisiä työkseensä, mutta pelastaa kuitenkin tuosta vain Emiyan kadulta, mihin se pelottava tappaja nyt jäi? Ammatti tunnuttiin unohtavan sarjassa kokonaan, mitä se nyt muutamia kertoja mainittiin vain draaman lisäämiseksi. Ja Emiya, joka kuulemma kuolisi ennemmin kuin palaisi labraan, ei vaikuttanut lainkaan itsetuhoiselta sinne taas jouduttuaan. Ja Emiyan edustama uke-tyyppi on hieman turhankin tuttu, ja persoonattomasti toteutettu; hän ei tiedä mitään rakkaudesta neljän seinän sisällä kasvaneena, kunnes Keigo alkaa vääntämään asioita rautalangasta ja selittämään miksi Emiyan sydän lyö kiivastii tämän ajatellessa Keigoa. Myöskin tarinan mukapahiksen maine murtui lopussa täysin.

Kun aloitin Love/Knotia lukemaan, päättelin jo ensimmäisestä sivusta mitä se mahdollisesti sisältäisi; köyhän rakkaustarinan, perinteisen seme-uke parin, seksuaallista hyväksikäyttöä, raiskauksen ja ikävän lapsuuden. Kaksi näistä meni metsään, seksuaallinen hyväksikäyttö ja raiskaus nimittäin, vaikka jälkimmäinen yritettiinkin lisätä sarjan loppupuolelle vain siksi, että voitaisiin Keigo nostaa taas prinssi rohkean osaan. Mutta kaikinpuolin sarja oli siis ennalta-arvattava, yllätyksetön, eikä sen kuvituskaan korvannut juonen puutteita. Mahdollisuudet tällä kuitenkin oli, kunhan vain oltaisiin mietitty asiat kahteen kertaan ja pyritty jättämään turha fanipalvelu pois.

Plussat

+ Perus tavaraa

+ Tuttu ja turvallinen

Miinukset

- Perus

- Persoonaton juoni ja hahmot

- Ennalta-arvattava

- On näitä jo nähty...

Calorie

Sarjan nimi: Calorie
Tekijä: Sakuragi Yaya
Ikäraja: K16
Pituus: 1 pokkari

Sarjan juoni: Toshiyuki  on rakastanut lapsuudenystäväänsä Yasuhiraa 15 vuoden ajan aina yliopistoikään asti, mutta nyt hän on päättänyt unohtaa naistenmiehenä tunnetun ystävänsä. Lohdutusta sydänsuruihin tarjonnut poikien kolmas ystävä Jun päättää kokeilla onneaan, ja pyytää Toshiyukia seurustelemaan kanssaan. Yhden pokkarin pituinen tarina keskittyy jokaisessa kappaleessaan ratkomaan aina yhtä poikien suhteessa ilmenevää ongelmaa. Ensimmäisessä Jun vielä arvuuttelee sitä, onko Toshiyuki tosiaan vielä päässyt Yasuhirasta yli, toisessa kappaleessa Toshiyukia mietityttää miten nopeasti suhteessa pitäisi edetä ja millaisia Junin aikaisemmat suhteet ovat olleet. Tämä pohdinta jatkuu vielä kolmannenkin kappaleen puolelle, mutta myös Junin tunteet pääsevät siinä käsittelyyn. Neljännessä taas murehditaan pieniä ongelmia ja juhlitaan Toshiyukin syntymäpäiviä. Viimeisessä luvussa taas keskitytään katsomaan tapahtumia yhteisen ystävän Yasuhiran silmin, joka ei tovereidensa seurustelusta perillä ole.

Toshiyukin ja Junin rakkaustarinan lisäksi kurkistetaan 30-sivun verran toisen poikaparin elämään, jossa sadistinen seme, Chizuru, rakastaa poikaystävänsä Shoun vihaisia kasvoja, eikä Shou siksi uskalla ilmaista tunteitaan avoimesti rakastaan kohtaan, sillä pelkää pojan kadottavan siten kiinnostuksensa hänestä.

Aivan aluksi pitää kyllä lähteä kehumaan mangaka Sakuragi Yayan uskomatottoman ilmeikkäitä ja persoonaallisen näköisiä hahmoja. Komeita miehiä katselee mielellään, vaikkei mangaka teekkään heistä kiiltokuvapoikia. Sakuragin tapauksessa myös hänen kynänsä jälki onnistuu korvaamaan paljon sitä, mikä juonessa jää uupumaan. Pohjimmiltaan Calorie on erittäin perusyaoi, mutta poikien ilmeet ja eleet pelastavat tilannetta paljon, ja tekevät lukukokemuksesta paljon mielenkiintoisemman. Jos tämä olisi toteutettu jonkun toisen viivalla, ei kai Calorie näin paljon kehuja saisikaan. Tämä on erittäin harvinaista. Sama koskee muitakin Sakuragi Yayan teoksia, kuten esimerkiksi Tea for Two -sarjaa.

Jos arvioidaan seme-uke tyyppejä, pidän paljon Junin kaltaisesta, rauhallisesta ja järkevästi, ei silti liian coolista ja mahtailevasta semestä, mutta en parina itkupillille. Toshiyuki tapaa parkua melkein jokaisessa kappaleessa erilaisista syistä, mikä normaalisti ärsyttäisi minua kovastikin. Silti, kuvitus pelastaa tämänkin kliseen, eikä siksi jatkuvasti virtaaviin kyyneliin kiinnittä liikaa huomiota. Kaiken kaikkiaan Calorie on ihastuttava katsaus kahden miehen orastavan suhteen alkuun nykypäivän valossa, joka jättää lukijalleen hyvän mielen, ainakin jos sattuu olemaan parantumaton romantikko.

Chizuru ja Shou from Eyes that don't lie

Käsittelyyn voisi kai vielä lyhyesti ottaa Eyes that don't lie -nimellä kulkevan kappaleen Chizurusta ja Shousta, jotka suhteeltaan, luonteiltaan ja ongelmiltaan ovat Toshiyukia ja Juniakin perinteisempiä hahmoja.

Tämä oli tietysti pienoinen pettymys, eikä mangakan kaunis kuvitus onnistunut täysin pelastamaan huteralle pohjalle rakennettua one-shotia. Ei voi kuitenkaan sanoa, että yhden kappaleen mittainen tarina mitenkään laskisi Calorien arvoa kokonaisuudessaan.On myös hieman harmillista, että kolme ensimmäistä sivua luvussa lupaavat lukijalleen jotain ihan muuta mitä hän sitten tulee saamaan tarinan jatkuessa pidemmälle pienen shonen-ai leiman muodossa. Kliseinen loppu tekee lukukomuksen hieman tyhjäksi, joten tämä on ehdottomasti heikoin esitys Sakuragi Yayan töissä. Onneksi se ei jatkunut yhtä lukua pidemmälle, vaikka hahmopersoonista olisi voinut saada erillaisella juonikaarella paljon enemmän irti.

Plussat

+ Kauniit ja ilmeekkäät hahmot

+ Piirrokset korvaavat juonen puutteet

+ Sopivan pituinen

+ Mainio lukukokemus

Miinukset
- Hieman persoonaton toisinaan

- Juonen puolesta näitä on jo nähty tarpeeksi

Mistä se alkoi?

Tästä se yleensä alkaa, ja koukkuunhan siihen jää....
Kuva from Soko ni Suwaru na

Nonfiction

Sarjan nimi: Nonfiction
Tekijä: Sakuraga Mei
Ikäraja: K16
Pituus: 1 kappale

Sarjan juoni: Sarjan nimi Nonfiction viittaa mukavasti päähenkilö Takemoton tunteisiin, kun hän poseeraa ystävänsä Hojon kanssa siskonsa yaoi-mangaan. Vaikka paperille syntyvät hahmot eivät tietenkään kuvasta ystäviä, tahtoisi Takemoto olla oikeasti kosketuksissa Hojoon muutenkin kuin fiktiivistä tarinaa kuvittaessa. Hän on kuitenkin varma, ettei niin voi käydä, sillä Takemoto ei ole lainkaan sellaista tyyppiä, johon Hojo ihastuisi, eikä asiaa edesauta se, että molemmat ovat poikia. Mutta kun poikien välinen jännite purkaantuu ja suudelma johtaa pidemmälle, on Takemoton yksi suurista fantasioista toteutunut, mutta samalla hänen yksi suurimmista peloista on myös toteutumassa; hän ei enää halua palata Hojon ystäväksi yhdessä vietetyn hetken jälkeen, koska se olisi rakastuneelle Takemotolle liian tuskallista, joten hän kieltäytyy enää tapaamasta Hojoa. Aikaa kuluu, ja Takemoto löytää itsensä myymästä siskonsa mangaa ja kaipaamasta Hojoa. Pian mangaa saapuukin katsomaan nuori mies, joka tahtoisi korjata välinsä Takemoton kanssa, joka ei tietenkään voi olla kukaan muu kuin Hojo.

Ei se yllättänyt, tehnyt suurta vaikutusta tai edes jäänyt kunnolla mieleen, mutta ei Nonfictionia voi silti täysin epäonnistuneeksi one-shotiksi haukkua. Se on tyypillinen lyhyt tarina kahden teinipojan arasta rakkaudesta, ja varmasti se olisi kiva yllätys jonkun toisen, moniuloitteisemman mangakirjan lopussa. Fanipalvelu pelaa tässäkin erittäin hyvin, ja muistelen saman koskevan muitakin Sakuraga Mein sarjoja. Persoonaallisuutta ei tästä teoksesta löydy, mutta se riittää tyydyttämään pienen yaoin nälän. Ja tosiasiahan on, että one-shotit harvoin ovat mitään erityisempää, niitä tehdään yleensä täyttämään tyhjät sivut mangan lopusta tai sitten vain mainostamaan mangakaa. Pettyä ei kuitenkaan tarvitse, jos ei lataa suuria odotuksia niihin. Nonfiction on luettava, tyypillisen suloinen 30-sivun poikarakkauskertomus, joka jättää lukijalleen hyvän mielen, mutta unohtuu helposti  paremman mangan osuessa kohdalle.

Plussat 

+ Taide

+ Fanipalvelu pelaa

+ Peruskiva

Miinukset
- Peruskiva...

- Ei mitään uutta
- Unohtuu helposti