Yabai Kimochi (Desire)

Sarjan nimi: Yabai Kimochi (Desire)
Tekijä(t): Kazumi Maki

                Honami Yukine
Ikäraja: K16
Pituus: 1 Pokkari

Sarjan juoni:

Toru on hiljainen, maalausta harrastava lukiolaispoika, jolla on kaksi ystävää, Ryoji ja Kyou. Salaa Touru on kuitenkin rakastanut Ryojia jo pitkään, minkä kolmas ystävä Kyou on tarkkaavaisena huomannut. Kyou on myös varma siitä, että Ryojikin pitää Torusta, mutta rohkaisuista huolimatta arempi poika ei uskalla tunnustaa tunteitaan Ryojille, varsinkin kun tältä löytyy jo tyttöystävä. Ryoji tekee kuitenkin yllättävän tunnustuksen, kun hän pyytää Torua makaamaan kanssaan, koska hän pystyy seksin aikana ajattelemaan ainoastaan tätä, ja haluaisi tietää, olisiko rakastelu Torun kanssa oikeasti yhtä hyvää kuin se on haaveissa. Ennenkin ystävänsä häiriköinnistä ja huonoista vitseistä kärsinyt Toru suuttuu aluksi, mutta hyväksyy silti Ryojin pyynnön ajatellen, että ehkä tunteet tätä kohtaan katoaisivat kokemuksen myötä. Toisin kuitenkin käy, sillä loppujen lopuksi Toru rakastaa yhä Ryojia, ja Ryoji alkaa tulla riippuvaiseksi poikien yhteisistä hetkistä makuuhuoneessaan. Koska Toru luulee Ryojin rakastelleen kanssaan pelkästä uteliaisuudesta ja jatkavansa sitä vain koska voi, on hän aivan sekaisin ja ahdistunut. Ja kun Kyou saa tietää ystäviensä suhteesta, hermostuu Toru entisestään, mutta hän ei tiedä miten kieltäytyä itsepintaisen Ryojin käskyiltä. Avun tarjoaa koulun komistus, Torun kerhotoveri Kashiwazaki, jolle Toru avautuu ongelmastaan. Kashiwazaki tarjoituu poikaystävän rooliin, jotta Torulla olisi syy torjua ystävänsä. Kaikki sujuu aluksi hyvin, Ryoji antaa periksi, mutta Toru ei kykene hylkäämään rakkauttaan, ja Kashiwazakinkaan motiivi esittää poikaystävää ei olekaan niin puhdas.

Hyvään loppuun on kuitenkin uskominen, kun Toru alkaa vihdoinkin saamaan itseluottamusta ja rohkeutta olla oma itsensä.

Desire -nimellä paremmin tunnettu novellinakin julkaistu yaoi kuuluu ensimmäisten lukemieni yaoi-sarjojen joukkoon. Fanipalvelua enemmän Desire on kahden pojan kasvukertomus, tarina vaikeasta ystävyydestä ja tunteiden käsittelystä, homous itsessään ei ole se tärkein asia. Torusta on pyritty tekemään kaikella tapaa helposti lähstetyttää ja samaistuttava persoona lukijalle, toisten hahmojen ajatukset eivät saa niin suurta roolia. Lukijassa Toru ja Ryoji saattavat tosin herättää turhaantuneisuutta, kun kumpikaan ei saa sanottua asioista ääneen sillä tavalla kuin pitäisi. Sivuhenkilöihin emme sitten oikein pääsekkään tutustumaan, mikä on harmillista näissä olevan pontetiaalin takia.

Missään nimessä desire ei ole kuitenkaan pettymys, mutta jos etsit söpöilyä ja toimintaa, kehottaisin kääntymään jonkin muun sarjan puoleen, kuten esimerkiksi Junjou Romantican.

Desire haastaa lukijansa ajattelemaan, laittaa heidät avuttoman Torun asemaan. Jos vain pääset tarpeeksi lähelle sarjassa kuvattuja tunteita, tuntuu viimeisiä sivuja lukiessa kuin raskas kivi olisi vierähtänyt harteilta. Jo enemmän yaoita lukeneelle sarja merkitsee varmasti enemmän kuin aloittelijalle.

Plussat

- Ajatuksia herättävä juoni

- Samaistuttava päähenkilö

- Fanipalvelun sijasta keskitytty juoneen ja tunnelmaan
- Opettavainen tarina myös ei yaoin ystäville

Miinukset
- Keskittyminen ainoastaan päähenkilöihin
- Silti ehkä liian vähän fanipalvelua...

Lyhyestä virsi kaunis

Kliseisen mangan juonen saa tiivistettyä helposti neljään ruutuun...
Kuva from Motto Furimuke yo Baby

Love/Knot

Sarjan nimi: Love/Knot

Tekijä: Ishimaru Hiroko

Ikäraja: K16

Pituus: 1 pokkari

Sarjan juoni:

Keigo Someha on yksityisetsivä, jonka parhaimmat tulot tulevat kuitenkin palkkatappamisesta. Yksinään asuva etsivä saa seuraa, kun hän pelastaa asuntoonsa kadulta löytyneen tajuttoman pojan, joka esittelee herättyään itsensä Emiya Nozakiksi. Vaikka Keigo ei tiedäkkään Emiyasta mitään, antaa hän pojan asua kanssaan, kun Emiya osoittaa hyödyllisyytensä etsivän hommissa. Hän nimittäin kykenee esimerkiksi kertomaan etsityn olinpaikan pelkän valokuvan tai jalanjäljen perusteella. Pian salaisuudet kuitenkin paljastuvat, kun Emiya kertoo olevansa osa salaista tutkimusta, jossa hänen näkijän voimansa yritetään maksimoida huippuunsa. Laboratorioelämään kyllästynyt Emiya tahtoi kuitenkin nähdä maailmaa, ja täten siis karkasi ja päätyi Keigon luokse. Keigo lupaa opettaa Emiyalle kaiken tietämänsä tavallisesta maailmasta josta Emiya on jäänyt pois. Hauskaa yhteiseloa seurataan vain muutaman sivun verran, kun Emiyan perään lähetetyt miehet tulevat hakemaan hänet takaisin laboratorioon. Kauaa ei taaskaan tarvitse odotella, kun Keigon onnistuu pelastamaan Emiyan hieman turhankin helposti, aloittaa suhteen tämän kanssa, pakenee Emiyan vainoajia metsän keskelle pieneen mökkiin, josta rakastavaiset kuitenkin löydetään yllättävän pian. Emiyalla ei kuitenkaan ole enää asiaa tutkimuksiin, kun hän osoittaa menettäneensä oudot voimansa, ja on nyt aivan tavallinen ihminen. Kun asia on loppuun käsitelty, voivat miehet palata normaaliin elämäänsä ja rakastaa rauhassa. Lopuksi vielä kurkistetaan lyhyesti Emiyan lapsuuteen ja Keigo päättää ottaa asioita selville omine lupineneen, ja loppuratkaisu on hahmoille miellyttävä.

Taas yksi yaoi, joka hukkasi mahdollisuutensa hataraan hahmosuunnitteluun ja pikakelattuun juoneen. Luulisi, että palkkamurhaajan ja salaperäisiä voimia omaavan pojan välille saisi rakennettua paremmankin juonen. Sarjan suurin kompastuskivi on kuitenkin sen epäuskottavuus. Keigo ampuu ihmisiä työkseensä, mutta pelastaa kuitenkin tuosta vain Emiyan kadulta, mihin se pelottava tappaja nyt jäi? Ammatti tunnuttiin unohtavan sarjassa kokonaan, mitä se nyt muutamia kertoja mainittiin vain draaman lisäämiseksi. Ja Emiya, joka kuulemma kuolisi ennemmin kuin palaisi labraan, ei vaikuttanut lainkaan itsetuhoiselta sinne taas jouduttuaan. Ja Emiyan edustama uke-tyyppi on hieman turhankin tuttu, ja persoonattomasti toteutettu; hän ei tiedä mitään rakkaudesta neljän seinän sisällä kasvaneena, kunnes Keigo alkaa vääntämään asioita rautalangasta ja selittämään miksi Emiyan sydän lyö kiivastii tämän ajatellessa Keigoa. Myöskin tarinan mukapahiksen maine murtui lopussa täysin.

Kun aloitin Love/Knotia lukemaan, päättelin jo ensimmäisestä sivusta mitä se mahdollisesti sisältäisi; köyhän rakkaustarinan, perinteisen seme-uke parin, seksuaallista hyväksikäyttöä, raiskauksen ja ikävän lapsuuden. Kaksi näistä meni metsään, seksuaallinen hyväksikäyttö ja raiskaus nimittäin, vaikka jälkimmäinen yritettiinkin lisätä sarjan loppupuolelle vain siksi, että voitaisiin Keigo nostaa taas prinssi rohkean osaan. Mutta kaikinpuolin sarja oli siis ennalta-arvattava, yllätyksetön, eikä sen kuvituskaan korvannut juonen puutteita. Mahdollisuudet tällä kuitenkin oli, kunhan vain oltaisiin mietitty asiat kahteen kertaan ja pyritty jättämään turha fanipalvelu pois.

Plussat

+ Perus tavaraa

+ Tuttu ja turvallinen

Miinukset

- Perus

- Persoonaton juoni ja hahmot

- Ennalta-arvattava

- On näitä jo nähty...

Calorie

Sarjan nimi: Calorie
Tekijä: Sakuragi Yaya
Ikäraja: K16
Pituus: 1 pokkari

Sarjan juoni: Toshiyuki  on rakastanut lapsuudenystäväänsä Yasuhiraa 15 vuoden ajan aina yliopistoikään asti, mutta nyt hän on päättänyt unohtaa naistenmiehenä tunnetun ystävänsä. Lohdutusta sydänsuruihin tarjonnut poikien kolmas ystävä Jun päättää kokeilla onneaan, ja pyytää Toshiyukia seurustelemaan kanssaan. Yhden pokkarin pituinen tarina keskittyy jokaisessa kappaleessaan ratkomaan aina yhtä poikien suhteessa ilmenevää ongelmaa. Ensimmäisessä Jun vielä arvuuttelee sitä, onko Toshiyuki tosiaan vielä päässyt Yasuhirasta yli, toisessa kappaleessa Toshiyukia mietityttää miten nopeasti suhteessa pitäisi edetä ja millaisia Junin aikaisemmat suhteet ovat olleet. Tämä pohdinta jatkuu vielä kolmannenkin kappaleen puolelle, mutta myös Junin tunteet pääsevät siinä käsittelyyn. Neljännessä taas murehditaan pieniä ongelmia ja juhlitaan Toshiyukin syntymäpäiviä. Viimeisessä luvussa taas keskitytään katsomaan tapahtumia yhteisen ystävän Yasuhiran silmin, joka ei tovereidensa seurustelusta perillä ole.

Toshiyukin ja Junin rakkaustarinan lisäksi kurkistetaan 30-sivun verran toisen poikaparin elämään, jossa sadistinen seme, Chizuru, rakastaa poikaystävänsä Shoun vihaisia kasvoja, eikä Shou siksi uskalla ilmaista tunteitaan avoimesti rakastaan kohtaan, sillä pelkää pojan kadottavan siten kiinnostuksensa hänestä.

Aivan aluksi pitää kyllä lähteä kehumaan mangaka Sakuragi Yayan uskomatottoman ilmeikkäitä ja persoonaallisen näköisiä hahmoja. Komeita miehiä katselee mielellään, vaikkei mangaka teekkään heistä kiiltokuvapoikia. Sakuragin tapauksessa myös hänen kynänsä jälki onnistuu korvaamaan paljon sitä, mikä juonessa jää uupumaan. Pohjimmiltaan Calorie on erittäin perusyaoi, mutta poikien ilmeet ja eleet pelastavat tilannetta paljon, ja tekevät lukukokemuksesta paljon mielenkiintoisemman. Jos tämä olisi toteutettu jonkun toisen viivalla, ei kai Calorie näin paljon kehuja saisikaan. Tämä on erittäin harvinaista. Sama koskee muitakin Sakuragi Yayan teoksia, kuten esimerkiksi Tea for Two -sarjaa.

Jos arvioidaan seme-uke tyyppejä, pidän paljon Junin kaltaisesta, rauhallisesta ja järkevästi, ei silti liian coolista ja mahtailevasta semestä, mutta en parina itkupillille. Toshiyuki tapaa parkua melkein jokaisessa kappaleessa erilaisista syistä, mikä normaalisti ärsyttäisi minua kovastikin. Silti, kuvitus pelastaa tämänkin kliseen, eikä siksi jatkuvasti virtaaviin kyyneliin kiinnittä liikaa huomiota. Kaiken kaikkiaan Calorie on ihastuttava katsaus kahden miehen orastavan suhteen alkuun nykypäivän valossa, joka jättää lukijalleen hyvän mielen, ainakin jos sattuu olemaan parantumaton romantikko.

Chizuru ja Shou from Eyes that don't lie

Käsittelyyn voisi kai vielä lyhyesti ottaa Eyes that don't lie -nimellä kulkevan kappaleen Chizurusta ja Shousta, jotka suhteeltaan, luonteiltaan ja ongelmiltaan ovat Toshiyukia ja Juniakin perinteisempiä hahmoja.

Tämä oli tietysti pienoinen pettymys, eikä mangakan kaunis kuvitus onnistunut täysin pelastamaan huteralle pohjalle rakennettua one-shotia. Ei voi kuitenkaan sanoa, että yhden kappaleen mittainen tarina mitenkään laskisi Calorien arvoa kokonaisuudessaan.On myös hieman harmillista, että kolme ensimmäistä sivua luvussa lupaavat lukijalleen jotain ihan muuta mitä hän sitten tulee saamaan tarinan jatkuessa pidemmälle pienen shonen-ai leiman muodossa. Kliseinen loppu tekee lukukomuksen hieman tyhjäksi, joten tämä on ehdottomasti heikoin esitys Sakuragi Yayan töissä. Onneksi se ei jatkunut yhtä lukua pidemmälle, vaikka hahmopersoonista olisi voinut saada erillaisella juonikaarella paljon enemmän irti.

Plussat

+ Kauniit ja ilmeekkäät hahmot

+ Piirrokset korvaavat juonen puutteet

+ Sopivan pituinen

+ Mainio lukukokemus

Miinukset
- Hieman persoonaton toisinaan

- Juonen puolesta näitä on jo nähty tarpeeksi

Mistä se alkoi?

Tästä se yleensä alkaa, ja koukkuunhan siihen jää....
Kuva from Soko ni Suwaru na

Nonfiction

Sarjan nimi: Nonfiction
Tekijä: Sakuraga Mei
Ikäraja: K16
Pituus: 1 kappale

Sarjan juoni: Sarjan nimi Nonfiction viittaa mukavasti päähenkilö Takemoton tunteisiin, kun hän poseeraa ystävänsä Hojon kanssa siskonsa yaoi-mangaan. Vaikka paperille syntyvät hahmot eivät tietenkään kuvasta ystäviä, tahtoisi Takemoto olla oikeasti kosketuksissa Hojoon muutenkin kuin fiktiivistä tarinaa kuvittaessa. Hän on kuitenkin varma, ettei niin voi käydä, sillä Takemoto ei ole lainkaan sellaista tyyppiä, johon Hojo ihastuisi, eikä asiaa edesauta se, että molemmat ovat poikia. Mutta kun poikien välinen jännite purkaantuu ja suudelma johtaa pidemmälle, on Takemoton yksi suurista fantasioista toteutunut, mutta samalla hänen yksi suurimmista peloista on myös toteutumassa; hän ei enää halua palata Hojon ystäväksi yhdessä vietetyn hetken jälkeen, koska se olisi rakastuneelle Takemotolle liian tuskallista, joten hän kieltäytyy enää tapaamasta Hojoa. Aikaa kuluu, ja Takemoto löytää itsensä myymästä siskonsa mangaa ja kaipaamasta Hojoa. Pian mangaa saapuukin katsomaan nuori mies, joka tahtoisi korjata välinsä Takemoton kanssa, joka ei tietenkään voi olla kukaan muu kuin Hojo.

Ei se yllättänyt, tehnyt suurta vaikutusta tai edes jäänyt kunnolla mieleen, mutta ei Nonfictionia voi silti täysin epäonnistuneeksi one-shotiksi haukkua. Se on tyypillinen lyhyt tarina kahden teinipojan arasta rakkaudesta, ja varmasti se olisi kiva yllätys jonkun toisen, moniuloitteisemman mangakirjan lopussa. Fanipalvelu pelaa tässäkin erittäin hyvin, ja muistelen saman koskevan muitakin Sakuraga Mein sarjoja. Persoonaallisuutta ei tästä teoksesta löydy, mutta se riittää tyydyttämään pienen yaoin nälän. Ja tosiasiahan on, että one-shotit harvoin ovat mitään erityisempää, niitä tehdään yleensä täyttämään tyhjät sivut mangan lopusta tai sitten vain mainostamaan mangakaa. Pettyä ei kuitenkaan tarvitse, jos ei lataa suuria odotuksia niihin. Nonfiction on luettava, tyypillisen suloinen 30-sivun poikarakkauskertomus, joka jättää lukijalleen hyvän mielen, mutta unohtuu helposti  paremman mangan osuessa kohdalle.

Plussat 

+ Taide

+ Fanipalvelu pelaa

+ Peruskiva

Miinukset
- Peruskiva...

- Ei mitään uutta
- Unohtuu helposti

Soko ni Suwaru na (Do not sit there)

Sarjan nimi: Soko ni Suwaru na (Do not sit there)
Tekijä: Asou Kai

Ikäraja: K16
Pituus: 1 pokkari

Sarjan juoni:

"Stop looking for someone who is never there!"

Kun nuorimies Hayama palaa lomamatkaltaan, suureksi yllätyksekseen hän huomaa kämppäkaverinsa Makin muuttaneen pois ja järjestäneen Hayamalle uuden kämppiksen, Makin ystävän Namikawan. Kun Namikawalle selviää, että Hayame ja Maki olivatkin enemmän kuin ystäviä, hän alkaa sääliä Hayamea, joka istuu joka päivä sohvalla ikkunan ääressä odottamassa rakastajaansa kotiin. Lohdutusta on kuitenkin vaikea antaa, kun Hayame torjuu tunteensa hymyllä, ja kertoo, että pari oli sopinut eroavansa, jos lapsesta haaveileva Maki löytää itselleen naisen. Namikawa huomaa olevansa todella vaivautunut hänelle kuulumattomasta suhteesta, mutta syy tälle tunteelle löytyy, kun hän huomaa rakastavansa Hayamaa. Uutta eroa pelkäävä Hayama ei kuitenkaan suhteeseen uskalla ryhtyä, mutta Namikawa ei aio luovuttaa. Yhteisymmärykseen pääseminen kestää jonkin aikaa, mutta onnellinen loppu häämöttää horisontissa kirkkaana.

Soko ni Suwaru na tarinan lisäksi pokkari sisältää kaksi sivutarinaa, joista toinen (Maki no Iibun (Maki's Reasoning)) kertoo rakastajansa jättäneen Makin ajatuksia hänen ja Hayaman suhteesta, ja tekee näin ollen Makista hieman inhimillisemmän hahmon mitä hän saattoi vaikuttaa päätarinassa.

Fureru Chikasa de - tarinan päähenkilöt

Viimeisessä one-shot tarinassa, Fureru Chikasa de (So Close That It Touches) ,esitellään kokonaan uudet pojat, Junpei ja Tsutomu, jotka keksivät pienenä kokeilla suutelemista ja kertoa koko luokalle seurustelevansa. Kun ollaan päästy lukioikään, pojat ovat yhä ystävyksiä, mutta suukkoja ei enää vaihdella, ja tietämättään kumpikin potee syvää ihastusta toista kohtaan, muttei tietenkään sitä uskalla kertoa, kunnes läheisyydenkaipuu ottaa vallan.

Soko ni Suwaru na on kaiken kaikkiaan aivan ihastuttava manga, jonka lukee mieluusti kerta toisensa jälkeen uudestaan. Asou Kain kynänjälki on uskomattoman kaunista, joten hyvännäköisiä miehiä on luvassa jokaisessa hänen tarinassaan. Taiteilijaa arvostan myös suuresti siinä, että jos one-shot tarinoita ei lasketa, hänen hahmojensa suhde kehittyy hitaasti normaalin elämän kuluessa, eikä sänkyyn hypätä heti ensimmäisen tapaamisen jälkeen.

Mutta palataanpa takaisin itse tähän sarjaan. Sydänsuruja käsitellään romanttisissa mangoissa useasti, mutta Soko ni Suwaru na on varmasti yksi parhaimpia tätä aihetta sivuavia yaoita. Asialla ei surkutella, vaan näyettään, miksi ja miten kannattaa jatkaa eteenpäin, pienistä asioista aloittaen. Surun käsittely on myös henkilökohtainen asia, ja pelko tuskan kokemisesta uudestaan on varmasti tuttua kaikille, jotka on joskus jätetty. Silti sarjassa säilyy kaunis positiivinen sävy, mikä on useinkin tyypillistä Asou Kain sarjoille. Kauniin, muttei turhan koristeellisen kuvituksensa ja hyväntuulisen juonensa takia sarjaa voi suositella oikeastaan kelle tahansa, joka nauttii siitä, että hahmojen tuneet ovat seksin määrää tärkeämpiä ja päätä ei tarvitse kuitenkaan rasittaa monimutkaisella ja sekavalla juonikaarella.

Myös kaksi jälkimmäistä tarinaa olivat mielenkiintoista ja hyväntuulista luettavaa, vaikka kertomus Makista ei onnistunut paljoa pehmittämään mielipidettäni hänen hahmostaan. Kuitenkin, oli ihan hyvä ja mukava idea, että mangaka on yrittänyt tuoda jokaisen hahmon näkökulman mukaan sarjaan.

Fureru Chikasa denkin parissa olisi viihtynyt pitempään kuin reilun 30-sivun verran, vaikka tarina itsessään olikin erittäin perinteinen kertomus lapsuudenystävistä.

Plussat

+ Kuvitus

+ Juonen sujuva kulku

+ Sydänsurujen ja ystävyyden käsittely

+ Kerrassaan mainio kokonaisuus

Miinukset
- Lyhyt

- Ei kykene yllättämään